torstai 19. tammikuuta 2017

Internetlyhenteitä pikkulasten vanhemmille.


OMG! Viime viikolla iltapäivälehdissä julkaistiin lista uusista teinien käyttämistä internetlyhenteistä, joista vanhempien olisi hyvä olla tietoisia. Eilen Kasper Diem julkaisi oman listan varttuneemman väen lyhenteistä ja Kirkkovene seurakunnan työntekijöiden vastaavista. Että pakkohan meidän pikkulasten vanhempienkin on saada oma listamme: kun on OMG tai UKK, niin ei monesti edes ehdi kirjoittaa viestiä muuten kuin lyhentein.


 INTERNETLYHENTEITÄ PIKKULASTEN VANHEMMILLE

POP = Porukka on puistossa! (eli sinne siis)
CUPKJ = Nähdään Pikku Kakkosen jälkeen
KHTL = Kotihoidontuki loppu (eli lounas Hanko Sushissa onnistuu vasta ensi viikolla)
UKK = Unikoulu käynnissä
KVD = Katso Daisystä (keskimmäinen kirjain on pelkkää mahtailua)
OPM = Omat Piltit mukaan (talvisin myös: Oma pulkka mukaan)
NOTNV = Nää on taas näitä vaiheita
RLP = Rosson leikkipaikka
RLPN = Rosson leikkipaikalla nähdään
EMT = Ei mitään tautia (eli meille uskaltaa tulla leikkimään)
CU4P = Nähdään puistoilun merkeissä
PP = Pyykkipäivä
PLP = Pinaattilettupäivä
YOLO = You only laugh once eli alkaa huumori loppua
FS = Frozen-synttärit 
GA = Gugguut alennuksessa
OMG = Oh my guys eli poikien vanhempien oma koodi erityisen vauhdikkaalle päivälle
KK = Keitän kahvit!
LOL = Lots of lullabies eli nukuttaminen kesti tänään ihan pirun kauan
IH = Isi hoitaa
MH = Mummo hoitaa
LVVL = Lapsivapaa viikonloppu
ES = ES (koska UKK)


Hei te muut, puuttuuko jotain oleellista?

tiistai 17. tammikuuta 2017

Berliiniin ja takaisin.


Jos jotain olen viime päivien aikana tajunnut, niin ainakin tämän: sen, joka alun perin keksi sanonnan Reissussa rähjääntyy, on täytynyt olla pienten lasten vanhempi.

Sillä kun tänään kannoimme kynnyksen yli sen kaikista isoimman lentolaukullisen likapyykkiä, oli olo kaikkea muuta kuin levännyt. Sillä samanlaistahan se elo noiden lasten kanssa on niin lomalla kuin arkena kotonakin: vaipanvaihtoja, kiukkuja, tiettyjä ruoka-aikoja, pukemista ja riisumista ja iltasatukirjoja ja legoleikkejä. Ja lisäksi niitä päiviä, jolloin se yksitoistakuinen kyllä vilkuttelee vaunuistaan tai syöttötuolistaan tyytyväisenä tarjoilijoille ja muille U-Bahnin matkustajille, mutta jolle yöllä kelpaa vain äiti, pahimmillaan tunnin välein ja pienen huudon saattelemana. 

Mutta jos olo ei ollutkaan levännyt, niin virkistynyt kuitenkin. Sen yhden erityisen huonosti nukutun yönkin jälkeen oli nimittäin kiva nähdä ikkunasta ensimmäiseksi tuttu tv-torni ja kammeta sitten valmiiseen aamupalapöytään hakemaan lautaselle erilaisia juustoja, grillattuja tomaatteja, patonkia ja sitä erityisen hyvää latte macchiatoa. Juuri tätä minä kai olin kaivannutkin: yhtä ihanaa suurkaupunkia, kahisevia hotellilakanoita, ihmisvilinää, katutaidetta, dönerin ja metrotunnelien tuoksua sekä kermavaahdolla kuorrutettua jääkahvia, etenkin sitä.

Kameran muistissa on jokunen sata valokuvaa, joten tarkempiin Berliinin-kuulumisiin palataan, kunhan olen käynyt ne läpi ja käsitellyt niistä ne kivoimmat. Niin, ja mieluusti nukkunut edes yhden vähän paremman yön ja viikannut puhtaat pyykit takaisin kaappeihin.

perjantai 13. tammikuuta 2017

5+1 eli vime vuoden puhutuimmat.

Jos kaikki on mennyt niin kuin piti, niin juuri tällä hetkellä meidän poppoo istuu lentokoneessa jossain Berliinin yllä varmasti aika väsyneinä mutta samalla enemmän kuin innokkaina näkemään taas Brandenburgin portin, muurin jäänteet, Mitten sekä ennen kaikkea pääsemään vauvan kanssa ulos lentokoneesta kanssamatkustajien kuumottavien katseiden alta. Matkan ajan blogi on siis varsin hiljainen, mutta ajastin teille kuitenkin yhden postauksellisen viime vuoden muistelua. Aika monessa blogissa tuntuu näin vuoden alussa olevan koontipostauksia edellisen vuoden luetuimmista teksteistä, mutta viime vuoden tapaan päätin kerätä teille yhteen kasaan ne postaukset, jotka viime vuonna keräsivät eniten kommentteja. Ihan koska tuntuu niin kivalta, että siellä ruudun toisella puolella on niin paljon keskustelunhaluisia ihmisiä - ja toisaalta myös siksi, että monesti vuoden ja kuukauden luetuimmat postaukset ovat niitä eniten googlattuja reseptejä tai kirjoja, joita juuri silloin kouluissa luetaan.

Viime vuonna eniten keskustelua herättivät siis nämä:



Tammikuun viimeisenä perjantaina miehen piti soittaa ruokatunnilla remonttimiehelle ja sopia olohuoneen tapettien poistosta. Sitä ennen soitin kuitenkin minä, ja illalla miehet kasasivat kiireesti vintiltä hakemansa pinnasängyn. Pikkuveli syntyi seuraavana päivänä, raskausviikolla 35+1.





Muutamaa viikkoa ennen synnytystä pohdin blogissa esikoisen synnytyksestä jääneitä pelkojani, omaa kroppaani sekä sitä, kuinka yhden nelikiloisen vauvan jälkeen Pikkuveljen kokoa seurattiin neuvolassa ja pelkopolilla vähän tarkemmin. (Vähänpä tiesin!)





Kesäkuun alussa podin perinteistä blogikriisiä ja päätin pitää sen seurauksena hieman blogilomaa. Pitkälti tähän vaikuttivat tosin myös terveyshuoleni, joista en vielä halunnut - tai osannutkaan - julkisesti puhua.





Lokakuussa Juliaihmisessä fiilisteltiin Helsingin pieniä helmiä ja kysyttiin lopuksi, mikä muiden kotikaupungeissa on kaikkein ihaninta. No, ainakin se Kuokkalan sillan alla päivästä toiseen keinuva mies, Harjun iltasoitto, street food bar Taikurin bataattiranskalaiset ja se, että linkistä poistuttaessa kuuluu aina kiittää kuskia. Kävi ilmi, että aika moni muukin oli muuten huomannut samat, pienet jutut.





Terveyskeskuslääkäri epäili iskiasvaivaa, fysioterapeutti kirjoitti hermopinnediagnoosin. Vyöhyketerapeutin mielestä kyseessä oli Bakerin kysta, hierojan mukaan rasvapatti tai revähdys. "Meillä äiti-ihmisillä nyt on kaikenlaista kremppaa", kommentoi neuvolantäti. Lopulta radiologi löysi jalastani kasvaimen. Syyskuussa kirjoitin blogissa jalkakivuistani, tulevasta leikkauksesta, peloista, helpotuksesta ja rakkaudesta. Te tsemppasitte.





Yhden niistä tapasin synnytyslaitoksella, kun se oli vasta päivän ikäinen. Toinen käveli elämääni ja ala-asteen pihalle päässään viininpunainen samettihattu, jota koristi ruusu. Yhteen tutustuin bussissa ja toiseen yliopistolla. Ja sitten oli se yksi, jolla oli ensikohtaamisella Ilosaarirockissa jaloissaan tennissukat shortsien kanssa ja vaaleansininen sateenvarjo, vaikkei edes satanut - sen kanssa menin lopulta naimisiin. Kun en helmikuussa ehtinyt kirjoittaa ystävänpäiväkortteja, kirjoitin tämän.


Mutta hei, mistä te haluatte tänä vuonna lukea ja keskustella?


Ja silloin kun blogi ei päivity, kannattaa kurkkia kuitenkin Facebookia. Wi-fin toimivuudesta riippuen sinne on tarkoitus päivitellä kuulumisia myös lumisesta Berliinistä.

maanantai 9. tammikuuta 2017

Bloggaamisesta, palautteesta ja vähän kirjoitusvinkeistäkin.

 
Vähän ennen joulua sain Pienen kirjaston Katrilta Blogger Recognition Awardin. Kiitos Katri ja kiitos samoin: sinun blogistasi olen napsinut viime kuukausina ja vuosina useamman hyvän kirjavinkin.

Mutta jos totta puhutaan, niin ensimmäinen ajatus haasteen luettuani oli, että tämä nyt varmasti jää tekemättä. Ei sillä, etteikö haasteita olisi kiva saada ja ettenkö aina olisi erityisen otettu, kun joku tällaista miettiessään tulee muistaneeksi minun blogini ja haluaa mainita juuri minut. Mutta silti jostain, eikä edes mistään kovin syvältä piilosta, puskee esiin se perisuomalainen vaatimattomuus: että mikä minä nyt olen mitään vinkkejä tai neuvoja kenellekään jakelemaan, kun tämä minun bloginikin on kuitenkin näin pieni, en tienaa sillä muuta kuin henkistä pääomaa enkä tee sitä missään määrin ammattimaisesti. Ihan samalla tavalla kun edelleen välillä vähän kiusaannun, kun joku tuttu tai kaveri ottaa blogini puheeksi, kommentoi jotain mielestään onnistunutta postausta tai haluaa muuten jatkaa blogissa alkanutta keskustelua. Kehuja, blogista tai muustakaan, en ole osannut ottaa vastaan ikinä.

Mutta sitten jokin viikko myöhemmin päätin kuitenkin tarttua haasteeseen. Osin toki writer's blockin ajamana, mutta toisaalta tässä jos missä on yksi hyvä tavoite uudelle vuodelle: olla ylpeä omista tekemisistään.



Haasteen idea on:

Kirjoittaa postaus palkinnosta logoineen
Kertoa lyhyesti, kuinka on aloittanut bloggaamisen
Antaa ohjeita aloitteleville bloggaajille
Mainita ja linkittää hänet, joka sinut nimesi
Ja nimetä sitten itse 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi!



Aloitin bloggaamisen  

reilut viisi vuotta sitten. Esikoiseni oli muutaman kuukauden ikäinen, ja vauvakuplassani kaipasin kovasti jotain omaa, jotain missä olisi vielä edes hitunen sitä entistä minua, joka ei pelkästään vaunutellut vauvamuskariin, hiihdellyt univelkaisena kotona ja vaihdellut vaippoja. Siksipä aloin taas muutaman vuoden tauon jälkeen kirjoittaa, ensin kirjoista ja kuulumisista, sitten vähitellen myös yleisesti äitiydestä, matkustelusta, ruuasta, kodista, ystävistä, parisuhteesta, perhe-elämästä sekä työelämän kipupisteistä. Ja kirjoista, edelleenkin niistä. Vähintään kerran kuussa olen ajautunut blogikriisiin, kärsinyt ideaköyhyydestä ja joulukuun huonosta kuvausvalosta, kipuillut sitä, mitä jakaa julkisesti ja mitä ei, ja päättänyt sulkea blogin - mutta silti olen aina palannut koneen ääreen, viimeistään muutaman viikon kuluttua. Ja yhä edelleen kirjoitan postaukset aina ensin kuulakärkikynällä ruutuvihkooni.

Blogini nimeksi valitsin Tässä kaupungissa tuulee aina, ja vaikka silloin tällöin harmittelenkin pitkää ja vaikeaa nimeä, on se silti edelleen enemmän minua kuin mikään muu nimi olisi. Alun perin kehittelin nimen proosateksteille ja runoille, joita kirjoittelin paljon silloin, kun olin juuri muuttanut Jyväskylään. Tekstit hautautuivat lopulta pöytälaatikkoon, mutta nimi jäi. Vasta myöhempi googlaus paljasti, että Tässä kaupungissa tuulee aina on myös rap-duo Nikon & Tapsan ensimmäinen studioalbumi vuodelta 2007. Pitääkin hankkia se joskus kuunneltavaksi.



Vinkit aloittelevalle bloggaajalle:

Ole oma itsesi. Kirjoita asioista, joista itse olet kiinnostunut, tuo persoonaasi teksteihin ja kuviin, argumentoi, erotu eduksesi ja unohda ne jo moneen kertaan nähdyt smoothieohjeet ja string-hyllyt - paitsi jos ne ovat nimenomaan se sinun juttusi. (Toimii muuten hyvänä vinkkinä ihan muillekin kuin bloggaajille.)


Tarkista oikeinkirjoitus - edes Wordin tekstintarkistustyökalulla. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin teksti, joka on muuten osuva ja puhutteleva, mutta joka on täynnä yhdyssanavirheitä ja epätäydellisiä lauseita. (Okei, jälkimmäisiä harrastan kyllä itsekin, mutta lähinnä tyylikeinona!)


Älä kirjoita tai postaa mitään pakosta. Sen nimittäin huomaa tekstistä heti. Toisaalta kirjoita heti, kun inspiraatio iskee, vaikka sitten bussissa kauppakuitin kääntöpuolelle. (Been there, done that.)


Älä vertaa itseäsi muihin. Älä ota paineita postaustahdista tai yritä väkisin sulloutua tiettyyn blogimuottiin. Muista, että blogi on vain pala elämää ja sekin pala on sellainen, millaiseksi bloggaaja on sen päättänyt rajata.


Tuo itsesi esille. Verkostoidu, linkitä tekstejäsi someen, kommentoi ja keskustele, näy Facebookissa (klik tykkäämään!) ja Instagramissa (jossa en itse luonnollisesti ole, ihan vaan neuvon...). Ja ennen kaikkea: kun joku sattuu ottamaan puheeksi blogisi, älä ikinä vastaa, että nosenytvaanontuollainen.



Tuossa viimeisessä tosin on opettelemista vähän kauemminkin bloganneelle.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Miika Nousiainen: Juurihoito

"Kai meitä rakastettiin. Tai siis lapsia rakastettiin ennenkin. Vaikka tottahan se on, että mikään tupakansavussa, ilman turvavyötä vietetyssä lapsuudessani ei viitannut siihen, että ikäluokkani haluttiin jäävän henkiin. Rakkaus muuttuu."


Miika Nousiainen: Juurihoito (2016)
Otava, 332 sivua.


Kun Pekka oli kolmevuotias, hänen isänsä lähti yhtenä iltana kauppaan hakemaan saunalimsaa, eikä koskaan enää palannut kotiin.

Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin Pekka Kirnuvaara on helsinkiläinen copywriter, jolla on työ mainostoimistossa, kaksi lasta kariutuneesta unelmaliitosta sekä ex-vaimo, jonka numero on tallennettu kännykän muistiin nimellä ihmishirviö. Niin ja huonot etuhampaat, joiden alamäkeen liittyivät 90-luvun alussa muotia olleet Levis 501-farkkujen värikkäät kangaslevennykset, muovikassi sekä pyörän pinnat. Sitten yksityisen kalliolaisen hammaslääkäriaseman odotushuoneesta Pekan huutaa huoneeseensa hammaslääkäri, jonka sukunimi on myöskin Kirnuvaara. Ehkä Pekalla onkin veli? Mistä sitä tietää, kuinka monta lasta ja perhettä Onni Kirnuvaara on ehtinyt saunalimsanhakureissulla hylätä. Saunapäivähän on joka lauantai.

Ja kuinka ollakaan, Esko on kuin onkin Pekan veli - melankolinen, kyyninen ja pelkästään hammaslääketiedettä varten elävä veli, joka on tottunut keskustelemaan ainoastaan ihmisten kanssa, joiden suun voi aina tukalan paikan tullen tukkia poralla.


"Ainahan tatuoinnit ovat muistoja eletystä elämästä. Minulla ei sellaista ollut takana, ei silloin eikä ole vieläkään. Paljas ihoni ja omituisella tavalla raskas mieleni ovat minulle merkkejä elämättä jääneestä elämästä. Ja hyvä niin. Helvettiäkö sitä hyppimään benjiä, jos ei ole edes köyttä."

Jos heitä kerran on kaksi, niin voihan heitä olla enemmänkin? Niinpä Esko ja Pekka suuntaavat Lieksan kautta Södertäljeen ja siitä lopulta maailmalle. Isäänsä, juuriaan, sisaruksiaan ja vähän itseäänkin etsiessään veljekset ajautuvat matkalle, joka vie lopulta kolmeen eri maanosaan ja jossa uusia sisaruksia tuntuu tipahtelevan eteen lopulta vähän joka nurkan takaa.

Kaikesta huolimatta isän etsiminen on vähän kuin juurihoito: loppuun se on vedettävä.

"Kelasin elämän taaksepäin ja tajusin, että rajuin tekoni oli ollut kävellä punaisia päin. Ja sitäkin kaduin kaksi viikkoa. Kai jokainen haluaa itsestään jonkin jäljen maailmaan jättää, hyvän tai huonon."

Juurihoito lähtee liikkeelle yllättävän laimeasti, ja kirjan alussa ehdin jo miettiä, yltääkö tämä lähellekään edeltäjiensä tasoa. Mutta sitten, jonkun kymmenen sivun jälkeen, tapahtuu se sama, jännä, juttu mitä aikaisempienkin nousiaisten kanssa: olen koukussa. Vähintään joka toisella sivulla tuntuu olevan pätkä, joka naurattaa, huvittaa ja joka pitää lukea jollekin ääneen. Ihan Vadelmavenepakolaisen tasolle Nousiainen ei uusimmallaan pääse, mutta Maaninkavaaran tämä ainakin päihittää mennen tullen.

Mitä pidemmälle teksti etenee, sitä enemmän pureskeltavaa pinnalta kevyt kirja tarjoaa - tosin edelleen se tehdään pilke silmäkulmassa. Mistään kevyistä aiheista Juurihoito ei kuitenkaan kerro. Oman osansa saavat ainakin maahanmuuttopolitiikka, vihapuhe, hammaslääkärit, länsimainen turismi sekä paikallisten riisto, vanhemmuuden vaatimukset, puhumaton suomalainen mies, selfiekulttuuri, somekansa ja vähän myös sekä ABC-ketju että sille naureskeleva hipsterisukupolvikin. Kolmen viimeisen kohdalla hieman myös omatunto kolkuttelee.

Ja sitten vielä: sen veran perusteellisia kirjan hammaslääkärikuvaukset, juurihoitokeskustelut ja hammaslankausohjeet ovat, että tulee väkisinkin mieleen, kuinka oma hammaslääkärini viimeksi nähtäessä huikkasin, että "sulla on niin hyvät hampaat, että riittää, kun palataan asiaan kolmen vuoden päästä!" Että pitääkin varata aika, sillä johan tuostakin toivotuksesta on kohta kuusi vuotta aikaa...

tiistai 3. tammikuuta 2017

Että sellainen vuoden alku.



Se tunne, kun toivot draamavapaata uutta vuotta ja heti vuodenvaihteessa koko perhe saa vatsataudin. Tulipahan pestyä kerralla kunnolla pyykkiä, pidettyä heti useampi toivomani yökkäripäivä, luututtua lattiat ja vedettyä se kaikista luonnonmukaisin Detox-kuuri.


Että ei mulla muuta. Blogi heräilee jälleen eloon, kunhan koko porukka on sairastanut loppuun ja toivon mukaan myös parantunut ja asunto kuurattu desinfiointiaineella lattiasta kattoon.


perjantai 30. joulukuuta 2016

17 kirjavinkkiä iltasatuhetkiin.


Aika usein - mistä olen oikeasti tosi iloinen - minulta kysellään kirjavinkkejä, suosikkidekkareita, mielipiteitä uutuuskirjoista ja lastenkirjalemppareita. Se on oikeasti aika huippua, sillä usein se vastapuolikin on edes vähän kiinnostunut kirjoista ja lukemisesta, tietää minun makuni ja osaa mahdollisesti suositella myös minulle jotain uutta luettavaa. Ja ihan yhtä kiva on myöhemmin kuulla, että joku on minun vinkkini avulla löytänyt hyvän kirjan, johon ei muuten ehkä olisi ikinä törmännyt.

Aikuisten kirjavinkkien sijaan listasinkin tänään vaihteeksi vinkkejä iltasatukirjoiksi noin 4-6-vuotiaille. Ainakin tällaisista meillä on nimittäin tykätty:


KIRJAVINKKEJÄ ILTASATUHETKIIN

1. Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas
2. Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossun tarina 
3. Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa
4. Elina Karjalainen: Uppo-Nalle
5. Roald Dahl: Iso kiltti jätti
6. C.S. Lewis: Velho ja leijona
7. Roald Dahl: Kuka pelkää noitia?
8. Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio
9. Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira
10. Janosch: Suuri Panamakirja
11. Astrid Lindgren: Ronja ryövärintytär
12. C.S. Lewis: Hopeinen tuoli
13. J.M. Barrie: Peter Pan
14. L. Frank Baum: Ihmemaa Oz
15. Tove Jansson: Muumipappa ja meri
16. Angela Sommer-Bodenburg: Pikku vampyyri (vaatii tosin hieman sensurointia)
17. Selma Lagerlöf: Peukaloisen retket


Lapsille, ja etenkin pojille, lukemisesta ja sen tärkeydestä kirjoitin jo aiemmin täällä. Aika hyvä teksti löytyy myös Kodin Kuvalehdestä, joka taannoin listasi  9 asiaa, jotka voi oppia lastenkirjahahmoilta. Ja siis me, me aikuiset. (Ja tuosta räjähtäneestä rusinasta olen kyllä ihan samaa mieltä!)


Mitkä ovat muiden lastenkirjasuosikit?