lauantai 12. elokuuta 2017

Martina Haag: Olin niin varma meistä

"Toisaalta haluan antaa jotakin todellista kaikille niille naisille, jotka ovat joutuneet samaan tilanteeseen kuin minä. Haluan kertoa, että kun maailman läheisin ihminen paljastuukin petturiksi, sitä kuvittelee tulevansa hulluksi. Juuri uskottomuuden aiheuttama suru saa olon niin kaistapäiseksi, että ihminen pelkää menettäväsnä järkensä kokonaan. Haluan kertoa, että vaikka ihminen putoaisi tuhannen metrin korkeudesta suoraan suruun , hän selviytyy. Sitä kuvittelee kuolevansa, mutta ei kuolekaan. Minun on hoettava sitä itsellen satoja kertoja. Kaikesta selviää jollakin kummallisella tavalla. Vaikka matkan varrella kuolisi monta kertaa."


Martina Haag: Olin niin varma meistä (Det är något som inte stämmer, 2015. suom. Riie Heikkilä)
Atena , 212 sivua.


Jostain syystä olen viime aikoina lukenut erityisen paljon juuri nyt pinnalla olevia, kirjakauppojen mainoksissa ja naistenlehdissä hypetettyjä vuoden kirjatapauksia, joita kirjaston varausjonossa on saanut helposti odotella kuukausia: pitkän jonotuksen jälkeen olen kantanut kotiin muun muassa Paula Hawkinsin Tummiin vesiin, Shari Lapenan Hyvän naapurin, Samuel Björkin Yölinnun ja Claire MacIntoshin Annoin sinun mennä. Siitä samasta muutaman kuukauden jonosta sain kahdeksi viikoksi myös Martina Haagin bestsellerin Olin niin varma meistä.

Pääsiäisenä mökillä Petra huomaa Andersin sängyn vieressä yöpöydälle unohtuneen kynttilänjalan. Yrityksistä huolimatta Petra ei pääse asiasta yli. Ehkä mökillä on ollut sähkökatkos, hän yrittää järkeillä itselleen, tai sitten Anders on vain syystä tai toisesta päättänyt polttaa kynttilää mökillä ollessaan. Yksin. Ollessaan yksin mökillä, kuinkas muutenkaan. Sillä eihän yksi kynttilänjalka oudossa paikassa välttämättä ole kuin yksi kynttilänjalka oudossa paikassa, eihän?

Tuosta kynttilänjalasta alkaa kuitenkin tapahtumaketju, jonka seurauksena kirjailija Petra Wallin ja tv-persoona Anders Wallin eivät enää yhtäkkiä olekaan Petra ja Anders, unelmapari, jonka ei pitänyt koskaan erota. Olin niin varma meistä asettaa lukijansa Petran olkapäälle seuraamaan jokaista askelta ensimmäisestä epäilystä tietoon toisesta naisesta ja lopulta unelmaperheen hajoamiseen ja erämaamökkiin keskelle ei-mitään, jossa Petra kirjoittaa kriisiään kirjaksi. Viisitoista yhteistä vuotta, kesämökki, koira ja kaksi pientä poikaa: kaiken sen piti kestää ikuisesti, siitä Petra oli niin varma.

"Minulla on ikävä sitä kuinka hän soitti musiikkia aivan liian kovalla laittaessaan ruokaa keittiössä niin että puhuminen kävi mahdottomaksi. Minulla on ikävä sitä, kuinka kovasti hän ilahtui maistaessaan ensimmäistä haarukallista itse tekemäänsä pastakastiketta tai haukatessaan juuri paistamaansa hampurilaista ja todetessaan ne herkullisiksi. Minulla on ikävä elämäämme sellaisena kuin se oli. Minulla on ikävä kaikkea.
   En kuitenkaan kerro sitä Nisselle. Sanon vain:
   - Toisinaan."

Vaikka Olin niin varma meistä onkin fiktiota, kirjoittaa Martina Haag myös omasta erosurustaan: vuosi ennen kirjan ilmestymistä hän tuli itse jätetyksi kahdeksantoista vuoden ja neljän lapsen jälkeen.

Martina Haagin bestseller on uskomattoman nopealukuinen ja sillä hetkellä sekä viihdyttävä, koskettava että koukuttavakin, mutta kun muutama viikko kirjan lukemisen jälkeen yritän saada siitä jotain sanottua, on pakko turvautua Googlen apuun: juoni ja itse asiassa koko kirja on totaalisesti pyyhkiytynyt muististani.  Itse asiassa sama on käynyt useamman muunkin kansanvälisen bestsellerin ja vuoden kirjatapauksen kanssa: vaikka kirja sillä hetkellä on tuntunut hyvältä, edes ihan hyvältä, ei sitä muutaman kuukauden kuluttua edes muista lukeneensa. Siksipä:


Jos olet viime aikoina lukenut jonkun erityisen mieleenpainuvan kirjan, 
niin suosittele sitä kommenttiboksissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti