keskiviikko 9. elokuuta 2017

Uusi arki ja yksi tuhottu kirja.


Maaliskuun alussa päätin panostaa itseeni ihan kunnolla: vaikka olin piipahtanut kirjakauppaan ostamaan synttärilahjaa kaverin tytölle, kiikutin kotiin myös Keri Smithin Wreck this journalin ihan vain minua itseäni varten. Pitkin välillä aika raskasta kevättä leikkasin, liimasin, sotkin ja söhersin, piirtelin ja kirjoitin ja koukutuin lopulta ihan totaalisesti Keri Smithin kirjaan. Kun stressasi erityisen paljon, tussien esiin kaivaminen helpotti heti. Mutta sitä mukaan kun auringonpaiste lisääntyi, unohtui myös Keri Smith. Se kyllä edelleen nökötti olohuoneen kirjapinossa, mutta pariin kuukauteen en koskenut kirjaan ollenkaan.

Kunnes alkoi arki - ja rytinällä. Sen lisäksi, että puolentoista vuoden aikana vain muutaman kerran mummon hoidettavana ollut Pikkuveli piti yhtäkkiä jättää koko päiväksi päiväkotiin, piti myös minun vetää koko päiväksi päälle farkut ja sifonkipaita, puhua sujuvaa englantia ja käyttää opetuksessa hyödyksi niin pedanettiä, quizletiä ja puppet palsia. Stressasi. 

Ja sitten löysin taas Keri Smithin ja tuhoamisintoni. Oikeasti, parempaa terapiaa ei reilulla kympillä ole mahdollista edes saada.

Siitä se ajatus sitten lähti, ja päätin tuhota samalla myös syksyksi töihin ostamani mustan kalenterin. Jos ei muuta, niin töihin paluu ja uusi arki tuntuivat ainakin vähän vähemmän kaoottisilta, kun laukkuun sai sujauttaa kalenterillisen voimalauseita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti